Tutustu minuun - "tyttö maalta - työt kaupungissa"
Kuka minä olen ja mistä tulen
Olen Tarja Salonen, 51-vuotias tuotantotalouden diplomi-insinööri. Asun avomieheni Mikan kanssa Nurmijärvellä, Klaukkalasta katsottuna juuri Lepsämän rajalla, Kuonomäentien varrella - yhdessä hänen lapsuutensa maisemiin itse vuonna 2000 rakentamassamme talossa.
Olen kotoisin lähes naapurista - Vihdin Tervalammelta, Lepsämän kaltaisista kylämaisemista. Lapsuuteni maisemat ja miljöö mielessäni elän nyt aikuisena täällä Nurmijärvellä.
Kuin kotona jo vuodesta 1986
Olen seurannut erityisesti Klaukkalan ja Lepsämän kehitystä vuodesta 1986 alkaen. Tämä silloinen poikaystäväni tänne Onnelanmäelle minut toi ja sille tielle jäin.
Nurmijärveläinen minusta tuli virallisesti vuonna 1999, kun muutimme tänne omaa taloa rakentamaan reilun kymmenen muualla vietetyn vuoden jälkeen. Pellolle nousi vihreä talo, jonka pihalla riittää puuhaa ympäri vuoden.
Työhistoriani - mistä tulen ja mitä teen nyt
Ammatiltani sanon aina olevani vaikuttaja - olen kerännyt mittavan kokemuksen myynnin ja asiakaspalvelun, myynnin ja koko yrityksen johtamisen sekä kehittämisen tehtävissä yksityisellä sektorilla yli 20 vuoden aikana. Tästä ajasta tietotekniikan koulutusalalla vierähti yli 10 vuotta. Alkuvuodet tuosta ajasta toimin muiden töiden ohella myös itse kouluttajana. Sain silloin itselleni hyvät opit erilaisten toimisto-ohjelmien käyttöön ja mahtavan pohjan erilaisten ihmisten kanssa toimimiseen. Tuossa työssä oppi erinomaisella tavalla ajattelemaan ja pohtimaan asioita aina ensin toisen henkilön näkökulmasta. Se kokemus on hyvä pohja myös luottamushenkilön tehtäviin.
Vuodesta 2005 alkaen tein seuraavat 10 vuotta töitä kielipalvelualalla käännös- ja tulkkauspalvelun asiakkaita palvellen. Sain jälleen kehittää ja johtaa myyntiä ja koko yritystä ajassa, jossa mm. suomalaiset yritykset ja julkinen sektori kansainvälistyivät ja kokivat myös kovia taantuman aikana. Johdin oman organisaation läpi samojen haasteiden, joita niin monet suomalaiset tänä päivänä säästötoimissa ovat kohdanneet. Sain nähdä niin kotimaisten yritysten omistuksen siirtoa ulkomaille, säästöjä ja toiminnan uudelleen organisointia sekä kuntasektorilla että valtionhallinnossa. Myös EU:n toimielinten palveluntoimittajana toimiminen kasvatti omaa kokemusreppuani. Kymmenessä vuodessa teknologiakin harppasi jälleen aimo annoksen eteenpäin monella eri sektorilla. Tästä ajasta sain lisää kokemusta erityisesti suomalaisen yhteiskunnan haasteista niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla mm. digitaalisuuden tarjoamien muutosten myötä.
Vuosi 2017 aloitti uuden mielenkiintoisen luvun elämässäni: aloitin työt koulutusliiketoiminnan toimialajohtajana kunta-asioiden parissa yhdessä Suomen suurimmassa, monialaisessa konsulttiyhtiössä eli FCG:llä (Finnish Consulting Group Oy). Tällä hetkellä työskentelen FCG:n koko Koulutusliiketoimintaryhmän vetäjänä ja FCG Koulutus Oy:n toimitusjohtajana. Olen onnellinen saadessani työskennellä suomalaisessa yrityksessä, suomalaisen yhteiskunnan ja osaamisen kehittämisen hyväksi - yhdistäen tähän vielä kokemukseni ja osaamiseni sekä aiemmalta uraltani yritystoiminnasta että luottamustehtävistäni.
Opiskeluaikani kului myös paljon työtä tehden - työpaikkoja oli vuosia useita samaan aikaan diskon lippumyyjästä toimistosiivoukseen sekä talous- ja palkkahallinnon tehtäviä. Tarja koululaisena ja opiskelijana oli ahkera tekemään mitä tahansa työtä ja aikuisena olen tyytyväinen tuosta saamastani monipuolisesta työkokemuksesta. Meillä tämän päivän keski-ikäisillä on takanamme se onnellinen tilanne, että kesä- ja tilapäistöitä oli verrattain paljon tarjolla ja työkokemuksen hankkiminen oli kohtuullisen helppoa verrattuna nykytilanteeseen.
Olen innokas ja sinnikäs asioiden kehittäjä, mikä juontunee myös menneestä aikuiskouluttajan tehtäväkentästäni. Usein minua muutosjohtajaksikin kutsutaan.
Luottamustehtäväni Nurmijärvellä
- Kunnanhallituksen jäsen 2017-2021
- Kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtaja 2019-2021
- Kunnanvaltuutettu 2017-2021
- Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja 2017-
- Keski-Uudenmaan Työterveys Oy:n hallituksen jäsen 2018-
- Uudenmaan Työterveys Oy:n hallituksen jäsen 2018-
- Tekninen lautakunta, kunnanhallituksen edustaja 2019-2021
- Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymävaltuuston jäsen 2017-2018
- Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymähallituksen varajäsen 2019-2021
- Aleksia liikelaitoksen johtokunta, kunnanhallituksen edustaja 2017-2019
- Sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja 2013-2017
- Kunnanvaltuusto, varavaltuutettu 2009-2017
- Kuntaliiton sosiaali- ja terveystoimen puheenjohtajaverkoston jäsen 2014-2017
(verkosto perustettiin 2014)
- Kiljavan Sairaala Oy:n hallituksen jäsen 2011-2013
- Liikuntalautakunnan puheenjohtaja, 2009-2013
- Klaukkalan jäähalli liikelaitoksen johtokunnan puheenjohtaja 2009-2012
- Terveyslautakunnan varajäsen, syksy 2008
- Klaukkalan Keskustan paikallisyhdistyksen johtokunnan jäsen.
2017 alkaneen valtuustokauden alusta lähtien olen toiminut myös valtuustoryhmämme puheenjohtajana.
Kunnallisten luottamustehtävien lisäksi olin mukana keskeisesti myös Kites ry:n toiminnassa 31.12.2017 asti. Kites ry on monikielisen viestinnän ja sisällönhallinnan kansallinen yhdistys. Sen tarkoituksena on kehittää ja edistää monikielistä viestintää, monikulttuurista vuorovaikutusta ja niihin sisältyvää teknillistä sisällönhallintaa. Toimin yhdistyksen puheenjohtajana 2010-2017, kunnes päätin luopua tehtävästä ja en enää asettunut ehdolle puheenjohtajavaaliin syksyllä 2017.
Muu vapaa-aika ja harrastukset
Vapaa-ajastani iso osa menee yllä mainittuihin luottamustehtäviin, joita voisi siis kutsua myös harrastuksiksi.
Muihin harrastuksiini kodin ja puutarhan (meillä on iso piha!) lisäksi kuuluvat kaikenlainen "haahuilu" kotimaisemissa ja mökillä Sysmässä sekä klassinen laulu.
Minusta on aikuisiällä sukeutunut kuntoliikkuja, joka on erityisesti oppinut arvostamaan terveyttä ja hyvinvointia omassa perheessä ja lähisuvussa olleiden sairauksien jälkeen. Omalla liikunnallani ylläpidän kuntoani, hallitsen painoa ja koetan pitää itsestäni muutenkin näin huolta. Ehkä suurin saavutukseni ja osoitus pitkäjänteisestä harjoittelusta on osallistuminen Tukholman maratonille kesällä 2007. Pidän myös metsässä liikkumisesta ja silloin tällöin olenkin päässyt vaellusmatkalle pohjoisen maisemiin. Lenkkeilyharrastus oli minulle pitkään lähes päivittäinen juoksulenkki töiden jälkeen, mistä olen parin viime vuoden aikana joutunut pikkuhaavereiden vuoksi jonkun verran tinkimään korvaamalla liikuntaa mm. Cross trainerin polkemiseen omassa autotallissa.
Musiikki on lisäksi kuulunut elämääni lähes aina. Aikuisena löysin siinä itseni kuitenkin uudella tavalla ja nyt olen jo muutaman vuoden opiskellut yksinlaulua vapaa-aikanani. Opettajani Tuiren aktiivisuuden ansiosta nurmijärveläiset musiikinharrastajat pääsevät nauttimaan monenmoisista esityksistä. Minäkin olen saanut esiintyä mm. joulun perinteisissä lyhtykonserteissa Nurmijärven kirkossa ja keväällä muissa tilaisuuksissa. Pianoa soitan omaksi ilokseni ja itseäni säestäen.
Millainen minä olen
Minua kuvataan vaikuttavaksi kommunikoijaksi, aidoksi ja päämäärätietoiseksi, joskus jopa ylipositiiviseksi ihmiseksi. Kanssani tekemisissä olevat pitävät minua yhteistyökykyisenä ja vuorovaikutustaitoisena henkilönä, joka saa omalla esimerkillään myös muut mukaan - vaikka joskus vauhtini saa muut ensin varovaisiksi. Joskus saan moitteita siitä, että koetan tehdä liikaa itse, se on jollain tavalla tapani suojella muita. Pidän tärkeänä sitä, että kannan vastuuta ja teen päätöksiä myös silloin, kun asiat ovat vaikeita - periaatteeni on, että kun homma on hoidettava, parempi tehdä se heti!
Yli 30 vuotta jo työelämässä - ensin koulunkäynnin ja opiskeluiden ohessa - on tehneet minusta varsin kokeneen päätöksentekijän ja yhteistyön rakentajan. Olen vahva persoona, enkä pelkää laittaa itseäni likoon. Tahtoa ei minulta puutu ja siksi kenties minua usein kuvataankin vanhalla sanonnalla "menee läpi vaikka harmaan kiven". Vahvuuksiani ovat vaikeiden ja haasteellisten tilanteiden selättäminen, ratkaisujen etsintä ja toimeenpano. Näihin olen työssäni pätevöitynyt ja teot puhuvat puolestaan.
Vaikka olen tahtoihminen, ei minua silti pelkästään jyräksi haukuta. Sillä toinen luonnettani kuvaava piirre on juuri tämä positiivinen elämänasenne, jonka avulla jaksan päivästä toiseen ja jonka kautta minua on helppo lähestyä. Ei ole sellaista tilannetta, jossa kaikki toivo olisi menetetty. Aina on mahdollisuuksia, jos vain haluamme. Miksi ei asioita katsoisi siksi aina positiivisuuden ja huumorin kautta.
Mikään ei ole oikeasti ongelma – on vain haasteita. Asenne ja tahto ratkaisevat, miten näistä selvitään! |