Tarjan kynästäTarja_Salonen_seisten.jpg

4.3.2017: Kirjoitanko vai enkö, bloggaaja en ole

Olen vuosien mittaan kirjoittanut tekstejä ja ajatuksiani julki harvakseltaan. En ole ryhtynyt bloggaajaksi, vaikka jonkin verran ihan vain Facebookissa ajatuksiani kavereilleni satunnaisesti jaankin. En siis aktivoidu vaalien alla näin vuonna 2017 nytkään sen ihmeemmin.

Lehtikirjoitukseni ovat pääasiassa useamman vuoden takaa ja niistä voi aistia historian havinaa. Vuonna 2012 pinnalla oli metropolialueen perustamista, kasikuntaselvitystä jne. Me julistimme ponnekkaasti sitä, että emme halua liittyä yhteen muiden kuntien kanssa ja haluamme olla edelleen itsenäinen Nurmijärvi. Niinhän siinä myös kävi. Nurmijärvi ja niin moni muukin kunta Suomessa säilyi itsenäisenä, vaikkakin maakuntauudistus muuttaa Suomea aikanaan. Silti me ihmiset jäämme, vaikka "sote lähtee" - ja ennen kaikkea Nurmijärvi on itsenäinen ilmiö jatkossakin!

Pidän siis toistaiseksi saman niukan kirjoittelun linjan ja suuntaan huomioni ihmisiin ja vuorovaikutukseen. Kirjoitan, jos minulla on mielestäni muita ihmisiä kiinnostavaa sisältöä - muussa tapauksessa himmailen edelleen.

Haluaisin mieluiten keskustella asioista, saavuttaa aidon yhteyden toiseen ihmiseen kasvokkain. Tekstiä minulta syntyy kyllä, helposti ja nopeasti. Mutta vaikka yksisuuntaista tajunnanvirtaakin varmasti tarvitaan, niin suuntaan huomioni kohtaamisiin.

1.4.2017: KUN SOTE LÄHTEE – JA UUSI KUNTA SYNTYY

eli "Kun sote lähtee - ja uusi kunta syntyy", Nurmijärven Uutiset 1.4.2017

Kaikki puhuvat sotesta aivan kuin se olisi palanen, joka todella kokonaan leikkautuu irti meistä. Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuu siirtyy maakunnille, mutta kyllä me asukkaat tänne jäämme ihan entisille sijoillemme. Monesta kunnan työntekijästä tulee uudistuksessa kuntalainen, joka onkin toisen työnantajan palveluksessa ja asuu kunnassa käyttäen sen palveluita.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan istuvana puheenjohtajana en ole huolissani siitä, pääseekö täällä Nurmijärvellä asuva jatkossa hoitoon ja kuinka se erityisesti hätätilanteessa järjestyy. Kyllä se järjestyy, jos vain annamme muutokselle mahdollisuuden. Kaikissa sote-palveluissamme tehdään jatkuvaa kehitystyötä ja taaksepäin katsoessa usein huomaa muutosta tapahtuneenkin. Keskeistä on kehittää kutakin palvelun osaa palvelunkäyttäjän eli kuntalaisen näkökulmasta koko ajan. Tämähän olisi pitänyt tehdä joka tapauksessa ja sote-uudistus onneksi on pistänyt vauhtia ajattelumallin jalkautumiseen. Tehtävä ei ole helppo, mutta asiakaslähtöiseen ajatteluun voi opetella.

Termi ”valinnanvapaus” onkin sitten hankalampi: Mitä minun tulee valita ja milloin valinnan teen? Mistä ambulanssi tietää hätätilanteessa kuljettaa minut hoitoon? Emme vielä tiedä, minkä verran valintavaihtoehtoja meillä tulee Nurmijärvellä olemaan. Itse arvelen, että sijaintimme Helsingin seudulla tarkoittaa sitä, että julkisen tarjonnan rinnalle varmasti valikoituu muutama varteenotettava ja laatukriteerit täyttävä yksityinen palveluntarjoaja. Mikäli valinnanvapaus suunnitellun suunnan mukaan toteutuu, me pääsemme kyllä myös aidosti valitsemaan – näin ei liene kaikkialla muualla Suomessa. Eikä kenenkään tarvitse kyllä hätätilanteessa pelätä muutenkaan: hoitoon kuljetetaan vamman vakavuuden mukaan, ei valinnan perusteella.

Valinnanvapautta kokeillaan hankkeissa eri puolilla Suomea, ainakin nyt vuosina 2017-2018. Me Nurmijärveltä pääsemme myös kokeiluun. Tavoitteena on kerätä tietoa ja kokemuksia uusista toimintatavoista mm. vastaanottopalveluissa. Kaikki meistä eivät kokeilun piiriin nyt mahdu. Hyvä asia on kuitenkin se, että olemme mukana. Tässä on kunnalle hyvä paikka samalla opetella lisää aktiivista tiedottamista, sillä niin nyt tämän kokeilun aloittamisessa kuin sitten koko uudistuksen etenemisessäkin tarvitsemme paljon selkeää tietoa siitä, mitä tapahtuu ja milloin ilmoittaudutaan minnekin. Realismia on, että kokeilun päättyessä ei todellakaan ole täydellistä tietoa siitä, miten kaikki käytännössä menee. Kokeilematta ei kuitenkaan saada mitään aikaan ja mielestäni teot ovat tärkeämpiä kuin ainainen puhe.

Mitä Nurmijärven kunnasta nyt sitten tulee, kun muutos tapahtuu? Muutos on iso, erityisesti myös asennetasolla. Kunta on uudistuksen jälkeen pienempi työnantaja, sillä voi olla esim. merkitystä työyhteisön kehittämisessä ja vaikkapa siinä, kuinka ketterä Nurmijärvi on jatkossa uudistamaan oman toimintansa rakenteita. Budjettikirjan luvuistakin katoaa muutama nolla pois – mutta niin katoaa myös vastaava osa kuluista maakunnalle siirtyvien palveluiden muodossa, joten en näe tätä mitenkään rajoitteena.

Osa tulevasta toiminnastakin perustuu vahvasti lakisääteisiin velvoitteisiin ja keskiössä on ilman muuta mm. koulutus kokonaisuudessaan sekä kaavoitus ja kehitys. Monissa puheissa nostetaankin nyt esiin koulut ja koulutus. Uusi kunta on kuitenkin myös paljon muuta. Asioita voi pyöritellä monin tavoin, mutta itse nostan yhtenä esiin hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen näkökulman. Minulle nämä tarkoittavat mm. sitä, että kunnassa arki toimii ja meillä on erilaisia mahdollisuuksia oman hyvinvointimme ylläpitämiseen. Arki on liikennettä, parkkipaikkoja, kevyen liikenteen väyliä, turvallisuutta jne. Minä liitän tähän aina myös sen, että lapset, nuoret, koko perhe, lapsettomat, yksinelävät, vanhukset, ikäihmiset jne. voivat hyvin. Hyvinvointi ei ole sama kuin sote, se rakentuu meidän harrastusmahdollisuuksistamme, liike-elämän palvelutarjonnasta, yhteisöllisyydestä, ilmapiiristä ja ihmisarvosta. Kun jokaisella on mielekästä tekemistä kuntonsa ja kiinnostuksensa mukaan sekä ihmisiä ympärillään, edellytykset hyvään elämään ovat paremmat. Iso haaste on se, että lähes aina tämän kokonaisuuden rakentamiseen tarvitaan rahaa. Nyt tehtävien toimenpiteiden vaikuttavuus voidaan todeta aina vasta tulevaisuudessa. Emme siis pääse helpolla hyvinvoinnin rakentamisessa: jokainen uusi rakennus, liikuntapaikka tai vaikkapa vertaistukiryhmä vaativat rahaa. Rahan jakaminen on helpompaa kuin sen ”etsiminen” – uuden kunnan roolia pohtiessa heitänkin tässä myös haasteen meille kaikille: se, mitä haluat ja mitä esität, kerro aina myös, mistä rahat otetaan. Se voisi haastaa meitä tuloksentekoon pelkän haaveilun sijaan.

6.3.2017: Pohdintaa vaalikoneen kysymyksiin vastatessa

eli "Ilmaisia palveluita ei ole"

Vaalien lähestyminen nostaa esiin aina monenlaisia mielipiteitä ja ehdotuksia. Ajattelen ehkä liikaa merkityksiä, vaikutuksia ja kokonaisuutta - juuri nyt mietin, kuka on mahtanut keksiä sanan "ilmainen" ja mitä tämä henkilö on sanalla tarkoittanut?

Vaalikoneissa mm. kysytään ehdokkailta, mitä mieltä ollaan ilmaisesta päivähoidosta, joukkoliikenteestä ja terveyspalveluista. No, kuka meistä ei haluaisi saada kaikenlaista ilmaiseksi - me suomalaisethan tunnetusti jonotamme vaikkapa "ilmaisia" ämpäreitä.

Kuitenkin jokainen meistä aikuisista - ja varmasti lapsetkin viimeistään silloin, kun usko joulupukkiin hiipuu - tietää, että mikään ei ole ilmaista ja jos on, niin siihen on joku koira haudattuna tai iso lasku odottamassa toisessa kohtaa.

Joten eikö enemminkin kyse ole siitä, että on olemassa joko käyttäjälleen käyttöhetkellä veloituksettomia palveluita/tuotteita tai sitten näistä joutuu maksamaan jonkun hinnan palvelua käyttäessään. Ilmaisia ne eivät ole, tuottaminen maksaa aina. Näin ollen kysymys on kai siitä, teemmekö kustannukset myös näkyviksi eli käyttöhetkellä kerätään maksuja erilaisin perustein määriteltynä, tarvittaessa maksukyvyn mukaan porrastettuna vai keräämmekö rahaa isoon pottiin toista kautta selventämättä, mihin rahat menevät ja annamme ymmärtää, että jokin palvelu on ilmaista. Sitten kun rahaa ei enää saada mistään kerättyä lisää, vähennetään palveluiden määrää tai laatua... ja toisaalta ei olla tarkoin selvillä siitä, mihin se raha meni.

Ilmaisia palveluita ei kerta kaikkiaan ole.

21.10.2012: Olemmeko ihan ymmärtäneet, mitä itsenäisille kunnille voi tapahtua? - pitäisi ryhtyä toimeen, ei vain julistaa itsenäisyyden puolesta. Muutos tarvitaan kunnassa, ei välttämättä kuntakartassa!

eli "Itsenäisen Nurmijärven viimeiset kunnallisvaalit?”, Nurmijärven Uutiset 24.10.2012

Kunnallisvaalit on pian käyty, viimeistä kertaako itsenäisellä Nurmijärvellä? Me ehdokkaat kannatamme vaalikoneessa itsenäistä kuntaa – mutta kuinka moni tunnustaa tosiasian, että pelkkä mielipide ei itsenäisyyttä takaa? Kyse on paljon isommasta asiasta ja joskus tuntuu siltä, että valtakunnan politiikka silti vie ihan toiseen suuntaan. Miten meille mahtaa käydä?

Nurmijärvi tulee katoamaan Suomen kartalta, jos emme pysty selviytymään lakisääteisistä velvoitteistamme. Tämän tosiasian edessä eivät mielipiteet ja kotiseuturakkaus paina. Tarvitaan toimenpiteitä, joilla meidän elinkelpoisuutemme säilyy jatkossakin. Tai – jos emme pysty tulemaan toimeen omillamme, niin sitten joutaakin jonkin uuden kunnan reunalle.

Kuntamme taloudesta keskustellaan nyt uhkakuvia maalaillen: uudet investoinnit tulisivat kasvattamaan velkataakkaa tulevina vuosina kestämättömäksi. Tässä unohtuu se tosiseikka, että ilman asennemuutosta ja toimenpiteitä emme pysty selviämään velanmaksusta nykyisenkään taakan kohdalla. Kuka maksaa velat kunnassa, jossa väestö ikääntyy huimaa vauhtia, nuoret muuttavat oppivelvollisuuden suoritettuaan pois parempien virikkeiden perään ja lapsiperheet käyvät täällä vain kääntymässä? Ikääntyvän väestön eläkkeilläkö on ajateltu maksettavan nämä velat? Ikääntyvillekään ei tosin ole virikkeitä tarjolla, sillä kaikki satsauksemme suunnataan peruspalveluihin.

Kuntaa ei johdeta kuin yritystä, täällä ei laukata kvartaalikisassa ja pääroolissa eivät ole ROI ja EBITDA. Nämä ovat arkea minulle omassa työssäni, josta voisimme ainakin yhden opin kyllä poimia: yritys satsaa toimintansa kehittämiseen – myös velkaa ottamalla - jotta se menestyisi ja saisi lisää maksavia asiakkaita. Nurmijärvelläkin meidän pitää siis miettiä koko ajan, miten saamme tänne yrityksiä ja asukkaita, joilla on mahdollisuus ja tahtoa kehittää kuntaa – sekä osallistua velanmaksuun maksamalla veroja tänne, ei naapuriin.

Meidän on pakko tarjota muutakin kuin lakisääteiset peruspalvelut, joiden käyttäjämäärä kasvaa jatkuvasti pahoinvoinnin lisääntyessä. On katsottava koko ketjua, eikä sammutella vain niitä tulipaloja – sillä pian paloja on niin monta, että emme enää saa niitä sammumaan ja jäljelle jää vain tuhka.

Maailma muuttuu, Eskoseni – jo sen Aleksis Kivi tiesi. Päätöksenteossakin on muutoksen aika.

15.10.2012: Ei vain yhden asian nainen

eli "Saako Nurmijärvellä sekä laulaa, lausua että liikkua eli elää, ikään katsomatta?”, Nurmijärven Uutiset 17.10.2012

Kunnallisvaaleissa nousee esiin useita teemoja, joissa ehdokkaat ajavat jykevästi itselleen tärkeitä asioita. Vastakkain asetetaan ikäihmiset ja lapset, liikunta ja kulttuuri, jne. On erinomainen asia, että kukin intressiryhmä tuo omat kantansa esiin. Mutta entä jos ei olekaan vain yhden asian kannattaja? Joku saattaa jopa esimerkiksi harrastaa sekä kulttuuria että liikuntaa, vaikkapa laulua ja juoksua - kuten minä itse teen.

Minulle on tärkeää, että Nurmijärvi panostaa kuntalaisten hyvinvointiin tarjoamalla liikuntaedellytyksiä (luontoa, valaistuja kevyen liikenteen väyliä ja liikuntapaikkoja).  Minulle on yhtä tärkeää, että saamme Nurmijärvellä tämän lisäksi harrastaa ja opiskella eri taiteen muotoja. En missään tapauksessa hyväksy näiden kahden asian – liikunnan ja kulttuurin – vastakkainasettelua. Molempia tarvitaan ja molemmilla on hyvän elämän kannalta mielettömän suuri merkitys. Esittävän taiteen harrastus kantaa elämässä antaen valmiuksia kaikkiin elämänvaiheisiin.

Me kulttuurin harrastajat nostamme siis aiheesta esiin Nurmijärven häpeäpilkun: yli 40 000 asukkaan kunnassa ei ole Taaborin lisäksi mitään paikkaa, missä lukuisat eri esittävän taiteen tapahtumat voitaisiin järjestää – saati sitten harrastaa kelvollisissa olosuhteissa.  Nurmijärven kasvavana kuntana on kyettävä tarjoamaan kuntalaisilleen sekä henkisesti että fyysisesti rikasta ja tervettä elämää. Tämä auttaa sekä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmäärien vähentämisessä että veronmaksukykyisten asukkaiden houkuttelussa kuntaamme!

En siis suostu hylkäämään liikuntaa ja kulttuuria, enkä myöskään suostu asettamaan lasta ja ikäihmistä vastakkain. En suostu ottamaan pois lapsilta ja antamaan vanhuksille tai päinvastoin.  Tähän ei mikään talouden tasapainottamisohjelma voi tähdätä.  On pakko kyetä molempiin. Eikö tämä ole itsestäänselvyys?

Kunta kuuluu kaikille, vaavista vaariin – harrastuksista huolimatta. Nyt kysytään kykyä nähdä yli seuraavan vaalikauden: miten rakennetaan Nurmijärvi, jossa asukkaat ruuhkauttavat harrastuspaikat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelupisteiden sijaan? ”Jokunen” eurokin kunnalle saattaisi tässä järjestelyssä säästyä… Pysyisimmekö joskus jopa budjetissa, kun hoitaisimme ihmistä ennen kuin on liian myöhäistä? Palomiehethän ovat sitten luku erikseen.

 

11.10.2012: Säästämmekö itsemme hengiltä

eli "Lyhyen tähtäimen politiikalla pitkän tähtäimen vahingot”, Nurmijärven Uutiset 7.10.2012

Olen oppinut kuluneen valtuustokauden aikana kotikunnastani uusia asioita, mm. jokavuotisen suunniteltujen hankkeiden lykkäämisprosessin. Kun talousarvioexcelissä eivät summat pysy raamissa, huomio kohdistuu ns. ”turhiin hankkeisiin” – liikunnan ja kulttuurin hankkeet joutuvat leikkurilistalle.

Sosiaali- ja terveydenhuolto käyttää vuosittain kunnassamme rahaa päivässä saman verran kuin esim. liikuntapalveluille varataan koko vuodeksi (n. 700 000 euroa). Tällä summalla liikutetaan kuitenkin niin ikäihmisiä, kunnan työntekijöitä kuin lapsiakin. Pienellä summalla saadaan aikaan paljon. Harva tietää, että esim. ikäihmisten kuntosaliryhmät (Woimaa Wanhuuteen) ja Kiljavan Sairaalassa tapahtuva osapäiväkuntoutus ovat liikunnan keinoin mitä parasta ennaltaehkäisevää ja/tai kuntoa ylläpitävää toimintaa kunnassamme: lisää arvokkaita hetkiä kotona laitoshoitoa kammoavalle ikäihmiselle.

Entä sitten lapset ja nuoret: nyt on käynnistetty mm. Inttikuntoon –kuntoryhmä kutsuntaikäisten nuorten huonon kunnon vuoksi. Tässäkö tulevaisuuden sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaat, kun iän karttuessa myös paino nousee ja sairauksia sen myötä? Liikkumista pitää voimallisemmin tukea ohjaamalla nuoret pelaamaan esim. joukkuepelejä jo ennen kuin on liian myöhäistä – ei siis urheilemaan veren maku suussa, vaan rakentamaan hyvää peruskuntoa ja sitä kautta terveempää elämää.

Tähän kaikkeen tarvitaan liikuntapaikkoja – joihin investointi ihan varmasti maksaa itsensä takaisin sillä, että sosiaali- ja terveydenhuollon budjetti joskus jopa voisi pysyä hallinnassa ja voisimme kyetä täyttämään lakisääteiset velvoitteemme. Liikuntapaikkarakentaminen ei toki onneksi kuulu mainittuun 700 000 euron vuosibudjettiin – mutta rakennusinvestoinnit kilpailevat muiden, ”tärkeämpien” hankkeiden kanssa.

En ole ihan vakuuttunut siitä, että kuntamme linja on oikea: säästämällä hyvän elämän eväistä saamme kuntatalouden tasapainoon? Tämä hinta on liian kova – satsaamme sairauden hoitoon terveyden kustannuksella. Lapsellisesti uskon, että säästöjä tehdään arjessa – rakenteita ja prosesseja uudistamalla, koko ajan entisiä perinteitä kyseenalaistamalla. Yksi näistä on lykkäämisen lopettaminen: uskallammeko laskea, mitä lykätyt suunnitelmat maksavat – ja paljonko tämä lisää sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaita?

11.9.2012: Yksityisautoilijoita syytetään monesti ruuhkien aiheuttamisesta - mutta ei se elämä ole aina niin yksinkertaista

eli "Leivän perään - ja riemumielin”, Nurmijärven Uutiset 16.9.2012

Asun Nurmijärven kunnassa, Klaukkalan kylässä - Kuonomäessä. Postinumerossa lukee ”Lepsämä” eli siis taajaman rajamailla ollaan. On siis elinvoimaa ja elämisen tilaa, kuten kuntastrategiamme linjaa. Asuinympäristöni muistuttaa lapsuudenmaisemia Vihdin Tervalammella. Tämä on juuri se paikka, missä haluankin elää.

Viime päivien aikana olen kuitenkin joutunut miettimään kerran, jos toisenkin, olenko sittenkään oikeassa paikassa. Käyn nimittäin töissä Helsingissä, eikä tämä olen synneistäni ainoa: kuljen kaiken lisäksi työmatkani mennen tullen omalla autolla, yksin. Olen siis yksi niistä ”onnettomista” nurmijärveläisistä, jotka haluavat nauttia tämän maaseudun rauhasta ja turvallisesta elinympäristöstä sekä viettää kaupungissa aikaa vain työpäivän verran.

Vaihtoehtoisia kulkupelejä on tässä kyllä mietitty. Pyöräilyn joudun hylkäämään heti: niin hyvä ei kuntoni ole, että voisin tuon matkan (yhteen suuntaan reilu 30 km) mennen tullen päivittäin taivaltaa säädyllisessä ajassa. Linja-autopysäkki sen sijaan on kyllä melkein talomme kohdalla. Kulkeehan siitä jopa muutama linja-autokin päivässä: aamulla kohti Lepsämän koulua ja iltapäivällä sitten taas kohti Klaukkalaa. Olen siis miettinyt, miten näitä vuoroja voisin hyödyntää työmatkaan – päädyn vastaukseen, että enpä kai oikein mitenkään. Jos en sitten menisi töihin jo illalla ja tulisi kotiin aina aamulla. Idea voisi olla muuten ihan hyvä, mutta teen toimistotyötä ja muu henkilökunta tulee aamulla lähteäkseen kotiin illalla.  Eikä tällaisen järjestelyn jälkeen sitten muuta elämää olisikaan, joten kannattaisi saman tien ehkä sitten muuttaa kaupunkiin.

Vielä tarkemmin asiaa pohdittuani päättelen, että saattaisin kenties tuolla systeemillä päästä aamulla Rinnekotiin ja sieltä seutuliikenteen bussiin. Mutta liityntäpysäköintiä ei siellä liene, kävelenkö ensin vajaan tunnin vai pyöräilen – vai löytyisikö joku asukas, jonka pihaan saisin jättää auton päiväksi. Entäpä Klaukkala: jos käyttäisin linja-autoa Klaukkalasta, niin se saattaisi onnistua! Pyöräilisinkö Kuonomäentietä Klaukkalan keskustaan ja hyppäisin kyytiin? Joskus toki illan ja aamun pimeys sekä lumisateessa taivaltaminen saattaisi olla varsin haastavaa: ei katuvaloja, eikä kevyen liikenteen väylää kuin vain osalla matkasta – edessä mutkainen, pimeä maantie, jota liian usein ajetaan myös nopeusrajoituksista piittaamatta. Talviaikaan pientareet ovat täynnä lunta, joten matkaa pitäisi taivaltaa joko keskellä tietä tai ojassa – turvallisuus olisi siitä kaukana. Saattaisin siis joutua ilmeisesti turvautumaan myös omaan autooni Klaukkalaan siirtymiseen, ainakin pahimmalla kelillä – mutta minne sen pysäköisin päiväksi? Liityntäpysäköintiähän Klaukkalassa ei ole ja kauppaliikkeet eivät hyvällä katso, jos autoja siellä seisottaa maksavien asiakkaiden kustannuksella. Ei auta joukkoliikenteen kehittäminenkään tässä, jos ei samalla tarjota liityntäpysäköintiä. Tarvitaan sekä parkkipaikkoja että julkista liikennettä.

Voisinkohan sitten tehdä elantoni eteen kokonaan jotain muuta – työtä, jossa pärjäisi ilman autoa? Koulutukseni ei kelpaa kouluun, eikä päiväkotiin – sinne pääsisi vielä vaikkapa jalkaisin niin kauan kuin keskittäminen ei siirrä näitäkin toimintoja yhteen suurlaitokseen taajamaan, jonne tulisi taas matkaa taitettavaksi. Kunta ei minua palkkaa mihinkään muuhunkaan tehtävään, koulutukseni ei kelpaa – en ole terveydenhuollon ammattilainen, enkä kunnallisen sektorin virkamies tms. Pitäisi siis työllistää itse itsensä, jos haluaisi nykytilanteesta eroon. Voisinko ryhtyä vaikkapa kirjailijaksi, joka kirjoittelee romaaneja kotikonttorissa – kenties, mutta ei ihan liene niin yksinkertaista, voisi olla todella pitkää ja kapeaa leipää tiedossa. Entä yrittäjyys? Kyllä, se tuntuu ainoalta mahdollisuudelta. Mutta mitä minä sitten yrittäisin – normaalisti liikeidea keksiään ensin ja sitten vasta aloitetaan. Saattaisi tosin se liiketoimintakin vaatia jälleen kerran myös autolla ajoa. Usein aloitteleva yrittäjä tekee kaiken itse ja käy tapaamassa paljon sekä potentiaalisia asiakkaita että rahoittajia.

Eli ei ole tällä yksityisellä sektorilla uransa luoneella keski-ikäisellä naisella kovin montaa vaihtoehtoa: nokka kohti kaupunkia ja sinne, missä työpaikka on. Siksipä minua kovasti harmittaa se, että meitä elantomme eteen ponnistelevia auton käyttäjiä usein moititaan ruuhkien aiheuttamisesta ja sekä laiskuudesta että piittaamattomuudesta, koska emme käytä julkista liikennettä. Jos joudut valitsemaan, menetkö autolla töihin vai oletko kokonaan ilman töitä, luulisin monen valitsevan vaihtoehdon ensin mainitun. Tahto säästää ja varjella tätä luontoa meilläkin silti on – mutta ei se elämä aina ole niin yksinkertaista.

Jos tähän tarinaani lisäisi vielä lasten kuljettamisen päivähoitoon julkista liikennettä käyttämällä aamuin illoin, niin olisi sanomattakin selvää, että siinä suorituksessa ei ehtisi päivän aikana työpaikalleen ollenkaan. Voidaan toki seuraavaksi sanoa, että hoidetaan lapset kotona. Sehän on vallan mainio ratkaisu – mutta tämänkin ratkaisun tulee perustua siihen, mitä perhe itse haluaa. Jos haluaa käydä töissä, on siihen löydettävä mahdollisuus: lapsille päivähoitopaikka ja työmatkaan sopiva liikenneväline.

Meille kaikille oma kotikunta ja sen alueella toimivat yritykset eivät tarjoa työpaikkaa kävely- tai pyöräilyetäisyydeltä – eikä se edes mielestäni ole tarpeenkaan. Pitää olla mahdollista käydä muualla töissä ja maksaa verot tähän kuntaan asumalla täällä. Ei tavoiteltu työpaikkaomavaraisuus oikeasti voi tarkoittaa sitä, että vain täällä Nurmijärvellä työssä käyvät ovat tervetulleita asukkaiksikin. Siihen meidän on tosin kyllä jatkossa kiinnitettävä erityistä huomiota, että päätöksiä tehtäessä paneudutaan oikeasti juuri niiden ihmisten elämään, joita päätös arjessa koskee. Jos joskus saamme joukkoliikenteen, joka kuljettaa työmatkalaiset pääkaupunkiseudulle töihin nopeasti ja joustavasti, toivottavasti muistamme myös tutkia, mitä sen toteuttaminen vaatii mm. mainitulta liityntäpysäköinniltä – matkan varrelle joustavasti sijoittuvaa lasten hoitopaikkaa unohtamatta.

Leivään perään täältä Kuonomäestä on siis edelleen lähdettävä ja teen sen ilomielin. Juuri siksihän täällä asun, että saan olla ja hengittää maaseudun ilmaa. En halua asua kaupungissa. Tämä on koti – toivottavasti myös tulevaisuudessa.

 

6.8.2012: Liikunta liikuttaa meitä kaikkia - tavalla tai toisella

Teksti Liikkeelle -lehteen, Nurmijärvi 2/2012

Vuonna 2009 aloitin liikuntalautakunnan puheenjohtajana. Haastoin silloin muita kuntalaisia rinnalleni kehittämään liikunnallista Nurmijärveä – työskentelemään yhdessä, yhteisen tavoitteen eteen. Neljän vuoden ajanjakso lähenee loppuaan. On tullut aika arvioida, mitä olemme saaneet aikaan.

Liikunta liikuttaa mieliä – tavalla tai toisella

Keskustelu on ollut vilkasta, toisinaan jopa kiihkeää – satsatako liikuntaan vai ei, siinäpä vasta Nurmijärven arvopulma. Kannanotoissa taistelevat harmittavan usein vanhukset, lapset ja nuoret vastaan liikunta – vaikka tällaista vastakkainasettelua ei todellisuudessa voi edes tehdä: nämä asiat eivät ole vastakkaisia. Liikunta liittyy kaikkien kuntalaisten elämään iästä, sukupuolesta tai vaikkapa kengännumerosta riippumatta – halusimme sitä tai emme.

Palauttakaamme mieliin vielä kerran liikuntalaki, joka määrittelee liikunnan kunnan lakisääteiseksi tehtäväksi.  Harmillisesti laissa tosin vain velvoitetaan luomaan kuntalaisten päivittäiselle liikunnalle edellytyksiä. Liikunta jää siten usein ns. tärkeämpien asioiden (lakisääteisten, akuuttien ja välttämättömiksi katsottavien) jalkoihin ja arvokysymykseksi.

Erittäin ylpeänä voin kuitenkin todeta nurmijärveläisestä keskustelusta sen, että monessa kohdassa me jo olemme alkaneet ymmärtää liikunnan ja terveiden elämäntapojen yhteyden sosiaali- ja terveydenhuoltoon, lasten ja nuorten hyvinvointiin sekä esim. työssä jaksamiseen ja kotona selviämiseen elämän ehtoopuolella – satsaus hyvissä ajoin säästää rahojamme tulevaisuudessa.

Liikunta liikuttaa kehoa – konkreettisia tekoja ja hyvää mieltä

Roomaa ei rakennettu päivässä, eikä ensimmäisenä ja ainoana asiana tarvitse tavoitella kuuta taivaalta. Nurmijärven kaltaisessa kunnassa tämä tarkoittaa sitä, että meidän on tehtävä jotain koko ajan – ei vain keskityttävä yhteen asiaan: on kunnostettava, ylläpidettävä, kehitettävä ja rakennettava pala palalta edellytyksiä liikunnan eli terveen elämän toteuttamiseen. Näin olemme viimeisten vuosien aikana jo jälleen alkaneet tehdäkin. Pitkäjänteinen, liikunnalle myönteinen työ on alkanut kantaa hedelmää.

Harjoitushallille Klaukkalassa tulee olemaan käyttöä ja olen ylpeä siitä panoksesta, jonka vapaaehtoisen suunnittelutyöryhmän jäsenet tekivät: tässä toteutui yhdessä ja yhteisen tavoitteen eteen työskentely, täydellisesti. Jäähallin tarpeesta ei voi olla vakuuttumatta, jos vain kerrankin käy hallilla vaikkapa sunnuntaina – halli pullistelee isoja ja pieniä jääurheilun harrastajia. Eikä taitoluistelijoiden näytösten jälkeen kenenkään sydän voi jäädä kylmäksi. Jäähallista ja sen tarpeellisuudesta ollaan oltu ja ollaan montaa eri mieltä, mutta yksi asia on varma: halli on tupaten täynnä joka ainoa ilta.

Toisena esimerkkinä voidaan nähdä esim. ensimmäisten rakentamisen jälkien ilmaantuminen kirkonkylän liikuntapuistoon. Vaikka pitkä aika meneekin siihen ennen kuin on valmista, joskus on kuitenkin aloitettava. Kirkonkylän alue tulee tulevaisuudessa tarjoamaan lisää liikuntamahdollisuuksia kuntalaisille, mikä juuri onkin liikuntalain hengen mukaista.

Kuntalaisaloitteesta liikkeelle lähtenyt Klaukkalan uudistettu skeittipaikka on lisäksi osoitus tässä ajassa toimimisesta. Ennen pojat juoksivat hippaa pihalla tai potkivat palloa koti-ikkunan alla. Tänä päivänä yksi tapa harrastaa on hengailla kauppakeskuksissa, roikkua netissä tai – harrastaa esim. skeittausta. Kuljen arkena lähes päivittäin työstä kotiin skeittipaikan ohi ja tulen aina hyvälle tuulelle:  paikka kuhisee eri-ikäisiä skeittaajia, ja hauskaa näyttää olevan. Sama tilanne on viikonloppuisin.

Jos lapset ja nuoret saadaan aktiivisten harrastusten pariin ja oppimaan sosiaalisia vuorovaikutustaitoja esim. tällaisilla satsauksilla, voimmeko kääntää tälle selkämme? Emme, sillä tämän päivän lapset ja nuoret ovat huomisen työikäisiä – ja tulevaisuuden vanhuksia.

Mitä Sinä olet valmis tekemään loppuelämäsi puolesta?

Mitä enemmän uskallamme satsata nyt, sitä vähemmän kunnan tarvitsee hoitaa elämän aiheuttamia kolhuja tulevaisuudessa. Me tarvitsemme edellytyksiä olla, liikkua, harrastaa ja elää terveellisesti. Se ei ole paljon vaadittu, eikä mahdotonta toteuttaa. Tämä on Nurmijärvelläkin nyt nähty, olemme löytäneet oikealle tielle.

Tämän lisäksi tarvitsemme asennetta: jokainen liikkuu itse, kykyjensä mukaan ja vastaa omasta toiminnastaan. Uhraathan jälleen hetken sille, mitä juuri Sinä voit tehdä liikunnan eteen: liiku itse, kannusta muita – mieti, mitä voit tehdä oman tai läheistesi hyvinvoinnin puolesta. Kyse on asenteesta, satsatako liikuntaan vai ei?

Suosittelen satsaamista! Näin rakentuu terve Nurmijärvi, pala palalta – mutta vakaasti. Sato saadaan vuosien päästä, mutta se on oleva hyvä.

Liikunnallista syksyä 2012 toivottaen 

 

11.2.2012: Kuntarakenneuudistus ja Nokian uutiset...

eli "Mitä jäi viikosta ”mustan keskiviikon” jälkeen käteen täällä Aleksis Kiven syntymäsijoilla?”, Nurmijärven Uutiset 16.9.2012

Nokia vähentää väkeä hurjaa tahtia, koska on kasvattanut organisaationsa liian isoksi ja hakee säästöjä – mammutti ei ole tehokas. Suomalaiset menettävät työpaikkojaan kiihtyvällä vauhdilla. Samaan aikaan joku piirtelee Suomea uusiksi, jotta saadaan isoja kokonaisuuksia ja synnytetään tehokkaita mammutteja, joista voi sitten puolestaan irtisanoa ihmisiä, koska mammutti ei ole tehokas. Suomalaiset tulevat menettämään lisää työpaikkoja.  

En ihan ymmärrä, tätäkö me oikeasti tavoittelemme? Vai onko se niin, että maan hallitus koettaa kovasti saada oman poltinmerkkinsä historiaan – tehokkuuden ja isänmaan nimissä? Maksetaanko tästä halusta liian kallis hinta?

Toisin kuin työntekijöitä, asukkaita ei voi irtisanoa kotikunnistaan – koti on siellä, missä se on. Asukkaat voi kyllä pakottaa muuttamaan kodeistaan lakkauttamalla kaikki toiminta kodin ympärillä. Onhan todistetusti jo nähty Helsingin kaduilla olevan helpompi kerjätä kuin autiossa pikkukylässä. Saattaa jopa jotain saadakin taskun pohjalle ja yösijaksi löytyy useampia lehtilaatikoita kuin haja-asutusalueilla. Tehokkuutta sekin.

Kovasti olen koettanut miettiä, olenko ymmärtänyt maantieteen oikein – ja aina tulen samaan päätelmään: minun Nurmijärven Lepsämässä sijaitseva taloni ei ole yhtään sen tehokkaammin lähempänä palveluja olen sitten Suur-Helsinkivantaaespoon viimeisellä laitamalla tai jonkin Keski-Uudenmaan suurkuntakaupungin reunimmaisella reunalla. Metriäkään ei talo liiku, vaikka kuntaraja muuttuisikin ja vaikka paperilla tehoja haetaankin liittämällä mukavilta näyttävät alueet toisiinsa. Minulla on käsittääkseni sama 30 km työpaikalle Helsinkiin kuntarajasta riippumatta. Kukaan ei tule edelleenkään hakemaan kotiovelta, metro ei meitä auta, eikä mikään muukaan julkinen liikenneväline täältä nouda – emme me ole helsinkiläisille etusijalla, emmekä varsinkaan naapureille Järvenpään, Tuusulan tai Keravan suunnalla.

Yksityisellä sektorilla johtotehtävässä toimivana luulen tietäväni aika paljon tehokkuudesta – ja siitä, että tulos syntyy arjessa – tekemällä, ei pelkästään suunnitelmia piirtelemällä ja leukoja louskuttamalla. Tehokkuus on tapa toimia ja ennen kaikkea kyse on asenteista. Tehokkuus ei ilmaannu itsestään, eikä varsinkaan pelkällä alueiden yhdistämisellä ja toivomisella. Jos se ei ole meissä jo nyt, ei se mistään automaattisesti synnykään. Välttämättä ei tarvitse liittää kaikkia Suomen kuntia yhteen nippuun huomataksemme, että tehokkuus ei ehkä tarkoitakaan pelkkää kuntarajojen siirtoa.

Oli tulevaisuus mikä tahansa, niin yksi asia on varma: paljon tulee kulumaan aikaa ja energiaa suunnitteluun, päivittelyyn, taisteluun ja tappeluun. Taitaapa se prosessi niellä ”vähän” rahaakin.  Mammutin synnyttäminen ja kasvattaminen kun maksaa – samoin sen hoitaminen. Eikä se silti liiku ketterästi.

Onko kukaan siis pysähtynyt edes hetkeksi miettimään, mitä voisi saada aikaan kohtaamalla nämä haasteet heti ja korjaamalla toimintatavat asenteineen nykymallissa? Pienistä puroista syntyy suuri virta – ja nimenomaan tässä järjestyksessä. Saattaisimme saada aikaan jopa tuloksia, ilman savua ja tulta.

 

30.11.2011: Liikuntaa ja urheilua - terveyttä ja hyvinvointia meille kaikille

Teksti Liikkeelle -lehteen, Nurmijärvi 1/2012

Terveys

Kysyttäessä ihmisiltä, mikä on elämässä tärkeintä, kuulee usein vastattavan perheen ja ystävien lisäksi ”terveys”.  Moniko meistä lopulta miettii sen tarkemmin, mitä terveydellä itse asiassa tarkoitetaankaan. Maailman terveysjärjestön määritelmän mukaan terveys on täydellisen fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tila – määritelmää kritisoidaan siitä, että tuollaista tilaa on mahdoton saavuttaa ja se on siksi epärealistinen. Toisaalta: määritelmästä riippumatta terveys on meille kaikille äärimmäisen arvokas asia, jota vaalimme kukin omaan tapaamme, vai vaalimmeko?

Terveyden todellisen merkityksen tajuaa usein vasta sitten, kun sen menettää tai sen on vaarassa menettää. Aina tähän ei voi ihminen edes vaikuttaa, mutta usein kyllä!  Yksi vaikutuskeinoista on – kuten me kaikki tiedämme  – liikunta. Tätä vaikutuskeinoa – eli ennaltaehkäisevää toimintaa -  tarkoittanee nykyinen terveydenhuoltolakimmekin, jossa puhutaan mm. terveyden edistämisestä ja siitä, että toiminnan tavoitteena on terveyden, työ- ja toimintakyvyn ylläpitäminen sekä parantaminen. Lain mukaan pitäisi vaikuttaa myös terveyden taustatekijöihin, ehkäistä sairauksia, tapaturmia ja muita terveysongelmia mielenterveyden vahvistamista unohtamatta.

Liikunta ei kaikkia ongelmia ratkaise. Mutta paljon enemmän saavuttaisimme, jos emme aina olisi vain hoitamassa sairautta – jospa hoitaisimme sittenkin terveyttä, liikunnan keinoin?

Liikunta ja urheilu

Mitä liikunta sitten loppujen lopuksi on? Verta, hikeä ja kyyneleitä, ähellystä ja rehkintää – vai erityisryhmien etuoikeus tai outojen harrastus?

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kirjoittaa www-sivuillaan liikunnasta seuraavaa: ”Liikunta ylläpitää fyysistä ja henkistä terveyttä samalla tapaa kuin laadukas ravitsemus. Liikunta vähentää ennenaikaista kuolleisuutta. Se ylläpitää ja kehittää fyysistä kuntoa ja toimintakykyä ikääntyessä. Lista sairauksista, joita liikunta ehkäisee, on pitkä. Yleinen elämänlaatu paranee liikkuessa psyykkisen hyvinvoinnin ja paremman terveyden myötä.”

Urheilusta puhutaan toisinaan sanan ”liikunta” synonyyminä. Urheiluun liitetään usein lisäksi erityisesti liikunnan kilpailullinen aspekti, mutta kysehän on toisaalta ihan yleisestikin fyysisen kunnon ylläpitämisestä tai parantamisesta – joko virkistykseksi tai kilpailumielessä.

Kuka liikuntaa harrastaa?

Vai pitäisikö samalla kysyä, kuka välittää terveydestään? Vastaus otsikon kysymykseen kirvoittaa usein luokittelun, jossa meitä ihmisiä aletaankin jakaa eri ryhmiin seuraavasti: 1) lapset, 2) nuoret, 3) aikuiset, 4) vanhukset ja 5) liikuntaväki…

Terveydestään välittävät tietysti kaikki iästä, sukupuolesta ja harrastuneisuudesta huolimatta. Liikuntaväki sen sijaan on usein se joukko, joka nostetaan esiin erityisesti liikuntamäärärahoista ja –paikoista keskusteltaessa – aivan kuin liikunnanharrastajat olisivat kokonaan oma kansanryhmänsä. Liikuntaväkeä moititaan siitä, että he pitävät vaatimuksistaan liikaa mekkalaa ja haluavat jopa liikuntapaikkoja harrastamiselle.

Kuitenkin liikunnan ja liikkumisen suhteen ei ole merkitystä, oletko vanha vai nuori – mitä ajattelet tai mitä tunnet, jokaisella on oikeus liikkua kuntonsa mukaan ja hoitaa omaa terveyttään: pyöräily,  juoksu, pelaaminen hallissa, uinti tai kävely – kaikki mahdollista, tyyli vapaa!

Missä, miten?

Oman terveyden edistäminen ei katso aikaa, eikä oikeastaan paikkaakaan. Tehtävää helpottaa luonnollisesti kuitenkin se, jos kotikunta tarjoaa asukkailleen myös muutakin kuin mutkaiset maantiet ja luonnonvaraiset metsäpolut. Kunnan itse asiassa pitääkin liikuntalain mukaisesti tarjota edellytyksiä eli siis urheilukenttiä, pelihalleja, hiihtolatuja, uintipaikkoja, ulkoilureittejä, jne.

Haasteellista oman kotikuntamme Nurmijärven maisemissa on se, että kaikkien kylien ja taajamien toiveita täydellisistä liikuntapaikoista juuri siinä oman kodin kulmalla emme voi tarjota. Unelmamaailmassa se olisi mahdollista: kaikki saisivat juuri sen, mitä haluaisivat – ja ihan kävelymatkan päästä. Unelmamaailmassa olisi myös niin, että ei tarvitsisi tehdä valintoja terveemmän tulevaisuutemme tai esim. lakisääteisten velvollisuuksiemme välillä. Unelmamaailmassa liikunta olisi tärkeintä, mitä perheen ja ystävien lisäksi voisi kuvitella. Terveys olisi luonnollinen seuraus liikunnasta – eikä kukaan vastustaisi liikuntaa, sillä sehän tarkoittaisi oman terveyden vastustamista.

Uusi vuosi on alkanut. Olisiko uudenvuodenlupauksen aika? Voisitko sittenkin luvata, että tänä vuonna terveytesi on sinulle tärkeä ja olet valmis tekemään töitä sen eteen!

Hyvää ja liikunnallista vuotta 2012!